Viime viikolla sain mun ensimmäiseltä perheeltä viestiä. Yhtenä iltana mulle tuli vieraasta numerosta viestiä, että terve oot tulossa meille asumaan! Olin aluks tosi hämilläni mut sit innostus pyyhki sen! Mun tuleva host veli otti muhun siis esimmäiseksi yhteyttä. Siinä sitten juteltiin tovi englanniksi. Seuraavana päivänä juttelin myös mun host äidin kanssa espanjaksi (!) rakkaan kääntäjän avulla. Oikein kirjoituksesta en kyllä ole niinkään varma ja toivon, että hän ymmärsi mun viestejä. Perhe vaikuttaa todella mukavalta ja vastaanottavalta ja he odottavat jo innolla mun tapaamista. Mä odotan myös innolla heidän tapaamista ja Chileen pääsyä.
Mun perheeseen kuuluu siis vanhemmat ja kolme poikaa, 10-vuotias, 16-vuotias ja 18-vuotias. Heillä on myös pieni koira. He asuvat Santiagossa Chilen pääkaupungissa (!) ja vielä tarkempi alue on Santiagon esikaupunkialue Huechuraba.
Oon tottunut elämään koko elämäni 64 000 asukkaan kaupungissa ja nyt meen asumaan Suomen väkiluvun kokoiseen 5,6 miljoonan kaupunkiin. Toisin sanoen jo pelkässä kaupungissa mihin olen menossa asuu koko Suomi puhumattakaan koko maasta. Elämä tulee siis olemaan todella erilaista kaikin puolin.
Huechurabassa kesät on netin mukaan tosi kuumia ja kuivia eikä tuule melkein ollenkaan. Lämpötilat voi nousta jopa 35℃. Talvet on kosteita ja lämpötila on siinä 0-12℃ paikkeilla. Ei siis -20℃ päiviä, eikä suuria lumikinoksia tienpientareilla tiedossa yli vuoteen.
Tänään on tosiaan enää 100 päivää lähtöön. Huomenna lähtöön onkin sitten enää kaksinumeroinen luku... Fiilikset on tosi ristiriitaset. Odotan jo tosi kovaa lähtöä ja haluaisin vaan että olisin perillä, mutta toisaalta en ikinä haluis lähtee täältä tutusta ja turvallisesta. Tää loppuaika Suomessa kuitenkin tulee menemään tosi nopeeta, joten nyt pitää vaan elää yks päivä kerrallaan ja nauttia joka päivä.
¡Adiós!
